KUMMISETÄNI

Talvipäivän seisauksen hetkenä 21.12 saattelimme Kummisetäni valomaailmojen syleilyyn. Yhteisiin hetkiin sisältyy paljon merkittäviä tapahtumia, yhteisiä muistoja sekä hienoja keskusteluja elämästä. En luonnollisesti voi niitä kaikkia tähän avata, eikä olisi tarkoituskaan. Mutta tunnen, että joitain sanoja voisin tuoda tähän sinunkin luettavaksi ja koettavaksi. 

Viimeiset seitsemän vuotta hänen elämänsä oli tyystin erilaista, menetettyään vaimonsa (kummitätini). Se oli hänelle suunnattoman raskas hetki hyvästellä vaimonsa. Mutta, se oli samalla uusi alku hänelle ja se oli myöskin uusi alku meidän tarinallemme. Hän tarvitsi paljon henkistä tukea ja läsnäoloa, jota tietenkin tarjosi hänen oma perheensä ja muut läheiset. Kuolema on kuitenkin sananakin jo voimakas ja siitä puhuvien joukko on melkoisen harva. Entäpä suru ja sen käsittely?!. Niinpä, sama juttu. Näitä asioita pohdimme ja purimme useinkin. 

Tämä uusi alku oli hänelle muutakin, hän sai elämäänsä uuden ystävän, jossa sain olla kätilönä💓. Tuo tarina on kaunis!. Lisäksi hänestä alkoi tulla vähitellen hienoja leikkisiä piirteitä esiin, jotka olivat olleet poissa, tai ainakin piilossa pitkään. Tulin esimerkiksi vasta viime vuosina tietäneeksi, että he olivat vaimonsa kanssa aktiivisia tansseissa kävijöitä nuorempana, samalla kun hän tuli näkemään sen merkityksen minun elämässäni. Samoin oli laita musiikin kanssa, keskustelimme siitä usein. Hän oli soittanut myöskin jonkin verran kitaraa. Meillä alkoi siis olla uusia yhdistäviä tekijöitä hänen loppuvuosinaan. Kerran olin äänittänyt erään lauluni vain kännykälläni ja soitin sen hänelle hänen kotonaan ja eräälle toiselle henkilölle. Sitä sitten hämmästeltiin ja taisipa siitä kehujakin tulla.

Erikoista oli myöskin se, että lokakuun puolenvälin kohdalla hän joutui taas sairaalakierteeseen jota kesti hänen poismenonsa hetkeen eli marraskuun alkupuolelle. Yhden kuunkierron verran. Tuon saman kierron olin tuntenut voimakasta polvikipua, josta aloin jo huolestua, mutta se loppui kuin seinään marraskuisena lauantaina. Sain vasta seuraavana päivänä sunnuntaina kuulla kummisetäni poismenosta lähiomaiseltaan, että hän oli nukkunut pois eilisenä päivänä, siis juuri samaisena lauantaina kun polveni koki ihmeparantumisen. Myöskin viimeinen vierailuni sairaalassa oli pysäyttävä. Hänen kasvoilleen nousi ilo ja riemu kun hän näki minut ovensuussa. Jokainen sana siinä viimeisessä tapaamisessa oli tärkeääkin tärkeämpi. Muistan lähtiessäni haikeuden ja hänen katseensa, jota en unohda!

Mutta erityisen merkityksellistä oli se myöskin, että puhuimme ja pohdimme elämää eri näkökulmista usein. Samalla hän näki enemmän vasta loppuvuosinaan, mitä todella teen henkisellä puolella ihmisten kanssa. Sain myöskin kunnian puhua hänen muistojuhlassa, alla siitä katkelmia niistä osista jotka ovat sopivia julkaista tähän ja voivat puhuttaa ketä tahansa:

"Ihmisen matka on täällä melkoinen mysteeri. Mistä tulemme tänne tähän ihmisyyden näytelmään ja minne täältä lähdemme täältä kun lähdön hetki tulee. Nämä ovat merkittäviä kysymyksiä.

Tutki omalla kohdallasi elämääsi ja iloitse jokaisesta askeleesta jonka otat, tunne jokaisesta ihmisestä lähelläsi kiitollisuutta, ne ovat lahja sinulle. Samalla tavoin elämäsi on lahja sinulle ja sinä olet lahja myös toisille ihmisille.

Rakkaus on liima joka liittää kaiken ja kaikki yhteen, se on Universumin salaisuus. Se on niin yksinkertaista ja kaunista ja sinä olet osa sitä, joka kuulet nämä sanat.

Se että joku ei kanna enää kehoaan, ei tarkoita että hän ei olisi olemassa. Ihmisen mielemme on hyvin rajoittunut ymmärtämään eri elämänmuotojen olevaisuutta ja kauneutta. Avaa sydämesi näkemään ja tuntemaan enemmän.....sillä sinä olet enemmän."

Kiitos Kummisetä 💓