perjantai 30. marraskuuta 2018

                                                 (TUNNE)ILMASTON MUUTOS

"Ne" herättivät minut taas viime yönä, syy ei ollut pelkästään aaltoileva kurkukipuni, joka on jatkunut jo muutamia päiviä, vaan asiat joista nyt kirjoitan. Tässä saankin nyt tiedon: "miksi vielä ihmettelet kehosi reakioita, joka on viisaampi kuin ihmismielesi, joka on taas toiminut limitterinä kun viivyttelet tiedon kanssa, joka sinun tulisi jakaa"
Olen kirjoittanut ilmastosta aiemminkin ja puhunut luennoillani monta kertaa jo vuosituhannen alusta alkaen.
Jokainen ihmisolento tietää ytimessään  (Jumalosassaan), että tullessamme tänne asettauduimme samalla erilaisten syklien lainalaisuuksiin. Syklejä on siis monia erilaisia, joiden aikakehys on erilainen ja eri syklit voivat limittyä, kuten nyt tällä hetkellä.
Olemme vastikään tulleet erään suuremman syklin, kevättasauspisteen käänteeseen, joka merkitsee suurta tietoisuusmuutosta planeetalla, tähän kietoutuu tuleva/alkava sääsyklimuutos, niden syklien limittyminen on eräs hieno malli synkronismistä. Planeetallamme on sisäänrakennettu selviämisen strategia jota voi toisaalta kutsua polariteettien katalyyteiksi, jossa planeettamme virkistäytyy aika ajoin ja uudistaa kaiken elämän jota se kantaa.
Planeetan vesi-elementti on tässä avainasemassa, lämpötilamuutos elävöittää sen, niinpä koko meren eliöstö odotti jälleen tätä sääsyklimuutosta, eliöstö tietää että sen on järjestelmän rakkauden teko kaikkia ja kaikkea, myös sinua varten. 
Auringon aktiivisuus on merkittävä parametri tässä yhtälössä. Asian voi tiivistää niin, että olemme menossa viileämpää jaksoa kohti, joka alkaa aina hienoisella lämpimällä lyhyellä syklillä. Tämä tapahtuisi tässä hetkessä, tässä aikakehyksessä, vaikka koko siviilisaatio olisi täältä poissa ja tätä on tapahtunut aina ja tulee tapahtumaan. N. 15 vuoden päästä asia alkaa olla arkipäivää, ole siis etujoukoissa näe se sallimuksena, rakkauden tekona jota ei tarvitse pelätä. Ilmaston viilentyminen synnyttää luovuutta ja uusi tapoja tuottaa energiaa, sillä tulemme huomaamaan sähköverkon haavoittuvuuden.
Ole vahvana ja tietoisena, sillä media lisää ristiriidan ja pelon tuskaa, vielä muutamia vuosia puhutaan ilmaston lämpiämisestä ja se maksaa jokaiselle niin ja niin paljon....Joko sinulla raksuttaa??!

Sinä parhain Valonkantaja, tunne tyyneyttä tuolissasi, tarkastele koko kuvaa mekanismeista joita ympärilläsi on. Tulet ehkä tietoiseksi sään muutoksesta ja syistä...uudet tuulet puhaltavat ja ne puhaltavat rakkauden kieltä❤ Uusi maa luodaan sinua varten❤❤

Tähdistä Tulija★