torstai 18. tammikuuta 2018

                        ERILLISYYDEN TUNTEESTA YKSEYTEEN

Parahin blogin lukijani, toivotan tämän vuoden ensimmäisen kirjoitukseni myötä parasta alkanutta vuotta sinulle❤
Tämä kirjoitukseni aihe kumpusi jo viime vuoden puolella tarkoituksenmukaisesti, kun Mestari Hilarion tuli kanavointinsa kanssa eteeni ja tarpeesta. Hilarion oli Astrologisen matkani alkutaipaleella opastajani, kun sovelsin erilaisia matemaattisia laskentapoja kartan hahmottamiseen.
Mutta nyt, Hilarionin tulon syy on eri, nimittäin tarkalleen ottaen viime Tapaninpäivänä olin mietteissäni ja selasin tablettiani miettien erillisyyttäni. Näin synkronismin laki jälleen toimi ja sain tuen prosessiini, kun Hilarion tuli. 
Siitä lähtien kun meidänkaltainen Aurinkojärjestelmämme alkoi muotoutua siihen pisteeseen, että ihmisolennot alkoivat saapua maa-planeetalle kokemukseensa, sillä hetkellä "naulattiin" eräs lainalaisuus, joka on erillisyyden tunne, kysymys on suuresta sopimuksesta. Me koemme tämän yksilöinä jokainen ja tavallaan prosessi on myös kollektiivinen, sillä kaikki yhdessä muodostamme kollektiivin. Erillisyyden tunteen tuska ja suru on pääosin eri siviilisaatioiden ja inkarnaatioiden jäännettä jota nyt puramme. Katalyyttinä tämän prosessin tunnistamiselle voi olla ympäristö, tarkemmin sanottuna perheen sisällä toinen voi toiselleen synnyttää muiston, jossa erillisyyskokemus lähtee käyntiin, siten molemmat voivat sopimuksenmukaisesti käydä tätä läpi ollen samalla toisiaan lähellä. Yhtä hyvin katalyyttinä voi toimia, ystävä, työtoveri tai vaikkapa jokin voimakas unesi jne. Erillisyyden tunne on siis sitä, että koet olevasi täysin yksin tuskasi kanssa ja kukaan ei näe sinua! Mutta tämä on siis ihmisyytemme harhakuva, jonka tulimme tänne tunnistamaan. Erikoista tässä on se että jossain syvällä ytimessäsi kuitenkin olet tietoinen valostasi joka sinussa on. Astrologinen kartta usein paljastaa sielutasolla valintasi, kuinka voimakkaasti tulit kokemaan erillisyyden tunteesi. Voin sanoa allekirjoittaneena, että minä valitsin tullessani tuon piirteen voimakkaasti, mutta olen tietoisempi nyt syistä.
Kun päätät tehdä työtä rohkeasti erillisyyskokemuksesi kanssa, palkinto on mittava. Sinun tulisi uskaltaa sukeltaa surujesi ja pelkojesi läpi niin syvälle, että kosketat omaa valoasi. Näin tulet löytämään ehdottoman rakkauden itsestäsi ja sinussa kristallisoituu totuus, että luoja-energia on sinussa ja sinä olet se. Ja sinulla ei ole enää mitään pelättävää tai surtavaa.❤
Minä olen puhunut ja puhun näistä käsitteistä kursseillani ja silti olen itse ollut viime aikoina melkein täydellisesti valoton ja rakkaudeton itseäni kohtaan. Kysynkin nyt itseltäni miksi olen sallinut sen, ehkäpä mm. siksi että osallistun kollektiivin erillisyyden tunteen muuttamiseen valoksi. Ja ehkäpä myös siksi, että egoni ja tuntemukseni ovat tarvinneet oppitunnin, että palaan valooni."et voi tuntea korkeuttasi, ellet tunne syvyyttäsi".
Tarkoitan siis kollektiivi-käsitteellä sitä, että sinäkin voit osallistua toisen tai toisten erillisyyteen, tietoisena että lopulta olemme samasta luoja-lähteestä kaikki. Näin siis sinun kyyneleesi eivät ole aina sinun. Voi, huomaatko miten kaunis on järjestelmä ympärillämme!? Tunnista ja tunnusta erillisyytesi kautta pelkosi, häpeäsi, surusi jne., ole rohkea jos voimasi eivät riitä pyydä tukea antautuen ohjaukseen, silloin henki koskettaa sinua ja tulet yhdeksi kaiken kanssa☺

Minä olen tunteva ihmisolento, Mika Kristian❤
Minä olen tiedostava henkiolento, Tähtipoika★
Minä työskentelen erillisyyteni kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti