torstai 27. lokakuuta 2016

                                              Mummo vilkutteli valoja

Tämä opettavainen kokemus tapahtui jälleen eräällä työmatkallani muutama viikko sitten. Olin tulossa Etelä-Savosta Enonkoskelta Mikkelin kohdalla kun alkoi tapahtua. Olin jo jonkin aikaa ajellut rekan perässä
normaalia "kahdeksaakymppiä", kun sivutieltä pykäsi henkilöauto rekan eteen. Näin kun rekka jarrutti voimakkaasti, onneksi minun ja rekan välillä oli turvaväliä.
Ajattelin että eiköhän tämä vauhti tästä normalisoidu piakkoin uudelleen. Mutta näin ei käynytkään vaan vauhtimme vaihteli 60-70 km/h välillä 80 km/h alueella, sitten aloin ajatella että olisikohan edessä jotain muutakin, joka rajoittaa vauhtiamme. Jonkin ajan kuluttua rekka kääntyi toiselle tielle ja aloin nähdä paremmin edessä ajavia.
Edessäni oli sama pienempi henkilöauto, joka oli jonkin aikaa aiemmin ajanut sivutieltä rekan eteen. Hänen vauhtinsa vaihteli edelleen samalla tavalla kuin aiemmin rekan edessä, ajaen reilua alinopeutta. Lisäksi huomasin, että sivusuunnassa tämän pieni henkilöauto heittelehti aika rajusti, ollen välillä keskiviivan päällä ja välillä aivan ajoradan oikeassa reunassa. Seurailin asiaa hetken aikaa ja sitten ajattelin että minullahan on vielä matkaa kotiin n. 600 km, joten täytyisi lähteä piakkoin ohi. Pian tulikin sopiva suora ja lähdin ohittamaan autoa, jossa huomasin olevan iäkkäämpi naishenkilö. Ennen kun palasin hyvän etäisyyden päästä omalle kaistalleni, mummo jo oli tovin vilkutellut minulle ajovalojaan. Olin asiasta kohtalaisen hämmentynyt ja rehellisesti sanoen sisältäni alkoi nousta kiukku. Ajatellen tätä koko näytelmää ja minkälaisen vaaratilanteen mummo aiheutti ja kehtasi minullekin vilkutella valojaan, vaikka edes häntä ohittaessani minulla ei ollut juurikaan ylinopeutta.
Mutta, oli ihmeellistä miten kiukkuni rinnalla tarkastelin itsessäni kaksinaisuuden polariteettia ja viisas ja lempeä ääni sanoi minulle: "voitko olla iloinen ja kiitollinen miten hän vilkuttaa sinulle valojaan?". Aloin epäillä jälleen Kryonin olevan asialla. Asia vahvistui päästyäni kotiin ja ihokarvani nousivat pystyyn, kun törmäsin Kryonin erääseen kanavoituun tekstiin: http://luxonia.com/viestit/21-lee-carrol-kryon/5805-722016-viisi-kaesitettae-uudelle-ihmiselle Sinä arvokkain lukijani, jos tunnet sopivalta lue tuo kanavointi ja erityisesti "uusi käsite numero 3.". Kun kotiin tultuani asetuin ja luin tätä Kryonin tekstiä, Kryon jatkoi ja jatkaa nytkin minulle: "me veimme sinut jälleen yhteen oppimistapahtumaasi sallimuksesi mukaisesti, olit jo jonkin aikaa osoittanut valmiutta kohdata myötätunnon prinsiipin". "Me olimme siellä, sinua varten! Sitä tapahtuu planeetallanne suuressa ja pienessä, olet ja olette rakastettuja".

M.

1 kommentti: